perjantai 23. marraskuuta 2012

Oho, lähes ompeluton postaus! :)

On vierähtänyt jo tovi edellisestä postauksesta, mutta tässä tulee taas pitkästä aikaa jotain.

Ostin jo kesälomani alussa Kudontamaailmasta valkoista matonkudetta ja tarkoituksena oli tehdä virkattu matto. Se on ollut jo jonkin aikaa valmiina, joten sillä aloitellaan:

Piparkakkureunus olis ollut vielä kiva, mutta tää menee tällaisena pelkistettynäkin

Sitten toinen innostuspurkaus tuli piiiiitkästä aikaa, kun Suuri Käsityö -lehden tilaajalahjana kotiutui kasa bambupuikkoja. Nimittäin neulominen. Tässä tänään valmistuneet sukat! 

Lankana on Novitan Tico Tico

Viimeviikolla pääsin pitkästä aikaa käymään ihanassa Tallinnassa ja käsityöihmisten mekassa pyhiinvaelluksella: Karnaluks <3
Sieltä löytyi yhtä sun toista! Esimerkkinä oli 20cm vetoketjuja 10kpl yhteensä vain 1,20 euroa! Nyt pitäisi alkaa työstämään pikkuisia pussukoita :)
Karnaluksiin tekisi mieli jäädä asumaan tai ainakin aina miettii lähtiessä sieltä, että olis voinut ostaa lähes koko kaupan. Onneks ei kuitenkaan tullut tyhjennettyä koko hallia.

Sieltä ostin heijastinnauhaa, josta syntyi takkiin neulottava virkattu kukkaheijastin:

Malli on ihan omasta päästä ja hinnaksi tuli n. 1 euro. Kiinnitin siis ommellen villakangastakkiini. On helppo purkaa irti :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti